sunnuntaina 27. heinäkuuta 2008

Seinäjoen Vauhtiajot. X-Treme Drift Challenge

Seinäjoen Vauhtiajojen yhteydessä ajettiin X-Treme Drift Challengen PRO sarjan osakilpailu.
Rata oli katurata tyyppinen ja melko ahdas ja näin pieniltä vaurioilta ei pystytty välttymään.
Esimerkiksi neljä kuljettajaa kävi kokeilemassa hiekkakasaa, pienillä kosmeettisilla vaurioilla onneksi selvittiin.
Tapahtumista johtuen Ossi ei päässyt kaavioon ja muutenkin edettiin 8 auton kaaviolla kalustorikkojen ym. takia.

Ossin kylki sai hieman uutta muotoa



Ei onnistunut Nikenkään viikonloppu erityisen hyvin... ensin treeneissä hävisi jälleen kolmosvaihde, aikaa lajitteluun oli juuri sen verran, että ehdittiin vaihtaa toinen laatikko tilalle. Nikke ajoi itsensä kaavioon,mutta viimeisessä treeniajossa ennen varsinaista kilpailua pieni oikaisu kanttarin yli teki reijän öljypohjaan. Sitä ei välittömästi huomattu ja nyt toivotaan, että suuremmilta vaurioilta vältyttiin. Se nähdään kun kone saadaan auki.





Tulokset kilpailusta näyttävät tältä:

1. Juha "Juzz" Rintanen, Nissan S 14, Hämeenlinna - 10 p.
2. Marko Hyvönen, Nissan S 13 / BMW, Turku - 8 p.
3. Tapio Murtoo, Nissan Skyline V8, Kiikoinen - 7 p.
4. Kimmo Säike, Nissan Skyline, Luvia - 6 p.
5. Kimmo Viherkoski, Nissan Laurell, Turku - 5 p.
6. Janne Leinonen, Nissan S 14, Kuopio - 4 p.
7. Jonas Klemets, Nissan Skyline, Pietarsaari - 3 p.
8. Niklas "Nicke" Lundqvist, Nissan S 13, Helsinki - 2 p.
9. Mikael "Högis" Höglund, Nissan PS 13, Kirkkonummi - 1 p.
Janar Kriisa, MB AMG V8, Turku - 1 p
Ossi Mäkeläinen, Nissan S 13, Hyvinkää - 1 p.
Mikko Viitala, Opel Kadett C / BMW, Kiikoinen - 1 p.