keskiviikkona 30. heinäkuuta 2008

Muutamia videoita kaudelta



Lisää videoita löytyy osoitteesta teamfalken.1g.fi/kuvat/Videot/

sunnuntaina 27. heinäkuuta 2008

Seinäjoen Vauhtiajot. X-Treme Drift Challenge

Seinäjoen Vauhtiajojen yhteydessä ajettiin X-Treme Drift Challengen PRO sarjan osakilpailu.
Rata oli katurata tyyppinen ja melko ahdas ja näin pieniltä vaurioilta ei pystytty välttymään.
Esimerkiksi neljä kuljettajaa kävi kokeilemassa hiekkakasaa, pienillä kosmeettisilla vaurioilla onneksi selvittiin.
Tapahtumista johtuen Ossi ei päässyt kaavioon ja muutenkin edettiin 8 auton kaaviolla kalustorikkojen ym. takia.

Ossin kylki sai hieman uutta muotoa



Ei onnistunut Nikenkään viikonloppu erityisen hyvin... ensin treeneissä hävisi jälleen kolmosvaihde, aikaa lajitteluun oli juuri sen verran, että ehdittiin vaihtaa toinen laatikko tilalle. Nikke ajoi itsensä kaavioon,mutta viimeisessä treeniajossa ennen varsinaista kilpailua pieni oikaisu kanttarin yli teki reijän öljypohjaan. Sitä ei välittömästi huomattu ja nyt toivotaan, että suuremmilta vaurioilta vältyttiin. Se nähdään kun kone saadaan auki.





Tulokset kilpailusta näyttävät tältä:

1. Juha "Juzz" Rintanen, Nissan S 14, Hämeenlinna - 10 p.
2. Marko Hyvönen, Nissan S 13 / BMW, Turku - 8 p.
3. Tapio Murtoo, Nissan Skyline V8, Kiikoinen - 7 p.
4. Kimmo Säike, Nissan Skyline, Luvia - 6 p.
5. Kimmo Viherkoski, Nissan Laurell, Turku - 5 p.
6. Janne Leinonen, Nissan S 14, Kuopio - 4 p.
7. Jonas Klemets, Nissan Skyline, Pietarsaari - 3 p.
8. Niklas "Nicke" Lundqvist, Nissan S 13, Helsinki - 2 p.
9. Mikael "Högis" Höglund, Nissan PS 13, Kirkkonummi - 1 p.
Janar Kriisa, MB AMG V8, Turku - 1 p
Ossi Mäkeläinen, Nissan S 13, Hyvinkää - 1 p.
Mikko Viitala, Opel Kadett C / BMW, Kiikoinen - 1 p.

lauantaina 19. heinäkuuta 2008

Nordic Drifting Series Round 5

Nordic Drifting Seriesin viides osakilpailu käytiin Norjan Power Drift tapahtumassa Rodskogenin radalla.

Tapahtuma oli yksipäiväinen ja meiltä lähti vain Niken auto kisaamaan tänne.
Lajittelut päästiin ajamaan kuivalla kelillä ja siinä Nikke lajitteli itsensä kolmanneksi yli 30 kuskin joukossa, mutta itse kilpailu jouduttiin ajamaan märällä radalla joka sekoitti pakkaa aika rankasti.

Niken kohtaloksi tuli pyörähdys ensimmäisessä pariajossa ja näin ajot olivat siinä.
Voittajaksi tuli yllätysnimi Kenneth Groth, toiseksi sijoittui Kenneth Moen ja kolmanneksi Marko Hyvönen.






Round 5 Rudskogen Norway
1 Kenneth Groth, Nissan S 13, Norway - 10 p.
2. Kenneth Moen, Nissan S 15, Norway - 8 p.
3. Marko Hyvönen, Nissan S 13 / BMW, Suomi - 7 p.
4. Johan Lundgren, Volvo 952, Sweden - 6 p.
5. Thomas Nikolaisen, Nissan S 13, Norway - 5 p.
6. May Helen Dahl, Nissan S 13, Norway - 4 p.
7. Thomas Meidahl, Nissan S 15, Norway - 3 p.
8. Geir Arne Hauksås, Nissan S 15, Norway - 2 p.
9. Fredrik Aasbö, Toyota Supra, Norway - 1 p.
Leif Hauselmann, BMW M5, Suomi - 1 p.
Trond Henriksen, Nissan S 13, Norway - 1 p.
Johan Larsson, Nissan S 13, Sweden - 1 p.
Yngve Lindgren, BMW M3, Norway - 1 p
Niklas Lundqvist, Nissan S 13, Suomi - 1 p.
Bjørn Olav Sollien, Norway - 1 p.


Total after R5

1. Fredrik Aasbö, Toyota Supra, Norway - 39 p.
2. Marko Hyvönen, Nissan S 13 / BMW, Finland - 38 p.
3. Ossi Mäkeläinen, Nissan S 13, Finland - 28 p.
4. Niklas Lundqvist, Nissan S 13, Finland - 18 p.
5. Leif Hauselmann, BMW M5, Finland - 16 p.
6. May Helen Dahl, Nissan S 13, Norway - 12 p.
Johan Lundgren, Volvo 952, Sweden - 12 p.
8. Kenneth Groth, Nissan S 13, Norway - 10 p.
Kenneth Moen, Nissan S 15, Norway - 10 p.
10. Kimmo Viherkoski, Nissan Cefiro, Finland - 8 p.
11. Thomas Gustavsson, Nissan S 15,.Sweden - 6 p.
Johan Halvarsson, Nissan S 14,. Sweden - 6 p.
Thomas Nikolaisen, Nissan S 13, Norway - 6 p

torstaina 10. heinäkuuta 2008

200sx Dyno run

Numerot on vaan lukuja mutta onhan se välillä hyvä tietää missä mennään. Asetetut tavoitteet saavutettiin ja tehoalue on laaja ja sopii todella hyvin drifteriin. Dynoajo suoritettiin Tuning World Oy:ssä Nummelassa.

Video dynoajosta löytyy Teamin kuva/video sivuilta Teamfalken.1g.fi:stä ja suora linkkihän sinne on tässä:
http://teamfalken.1g.fi/kuvat/Videot/dyno/nikke_dyno_2_divx.avi

Tunnisteet:

sunnuntaina 6. heinäkuuta 2008

Nordic Drifting Series Round 4 + X-Treme Drift Challenge

Nordic sarjan ensimmäinen Suomen osakilpailu ajettiin 4-5.7 Jurvassa Botniaringillä.
Lähtökohdat viikonlopulle oli hieman epäselvät, kun vielä edeltävänä päivänä ei oikeastaan tiedetty että päästäänkö molempien autojen kanssa edes kilpailemaan. Niken autoon saatiin kuitenkin haalittua vaihdelaatikko ja näin molemmat autot starttiviivalle.
Onneksi näin koska X-Treme Drift Challengen Pro Luokan finaalissa olivat vastakkain tiimimme kuljettajat ja uusinnan jälkeen Nikke otti tiukalla erolla voiton Ossista ja varmisti kaksoisvoiton.



Tiedossa oli, että Jurvan rata syö renkaita, mutta ei ihan näin paljon. Perjantai-iltana lähdettiin hakemaan Helsingistä lisää renkaita lauantaista Nordicin osakilpailua varten. Edestakaisin matkaa tuli miltei 800km, onneksemme ei ollut aivan turha reissu...

Lauantaina ajettiin Nordic Drifting Series osakilpailun lajittelu ja finaali. Eikä tässäkään kilpailussa mennyt niin huonosti. Ossi otti toisen sijan ja Nikke pokkasi kolmospalkinnon. Parivaljakko kohtasi jälleen toisensa Semifinaalissa josta Ossi selvisi niukasti voittajana.
Eli ei huono viikonloppu kuitenkaan kun kotiinviemisiksi tuli neljä pystiä!

Pari paria kulutettuja



Niken ja Ossin tuuletus kaksoisvoitosta.




X-treme Drift Challenge pisteet:

1. Niklas ”Nicke” Lundqvist, Team Falken, Nissan S 13, Helsinki – 10 p. ( 247 )
2. Ossi Mäkeläinen, Team Falken, Nissan S13, Hyvinkää – 8 p. ( 239 )
3. Mikko Viitala, Opel Kadett, Kiikoinen – 7 p. ( 266 )
4. Leif Hauselmann, BMW E 30, Maarianhamina – 6 p.( 255 )
5. Marko Hyvönen, Nissan S 13/BMW, Turku – 5 p. ( 243 )
6. Henri Haanpää, Crista, - 4 p. ( 229 )
7. Jan Mikael Höglund, Nissan PS 13, Kirkkonummi – 3 p. ( 221 )
8. Janar Kriisa, Mercedes C 58 AMG, Turku – 2 p. ( 208 )
9. Jonas Klemets, Nissan Skyline 33, Pietarsaari – 1 p. ( 205 )
Timothey Kosharny, Nissan S 14, Pietari – 1 p. ( 80 )
Tapio Murtoo, Nissan Skyline – 1 p ( 0 )
Jussi Nordberg, Nissan Skyline, - 1 p. ( 164 )
Kimmo Säike, Nissan Skyline – 1 p ( 0 )

Nordic Drift Series #4 pisteet:

1. Fredrik Aasbö, Toyota Supra, Norja – 10 p. ( 281 )
2. Ossi Mäkeläinen, Team Falken, Nissan S 13, Suomi – 8 p.( 257 )
3. Niklas ”Nicke” Lundqvist, Team Falken, Nissan S 13, Suomi – 7 p. ( 254 )
4. Marko Hyvönen, Nissan S 13 / BMW, Suomi – 6 p. ( 243 )
5. Leif Hauselmann, BMW E 30, Suomi – 5 p. ( 249 )
6. Jussi Nordberg, Nissan Skyline, Suomi – 4 p. ( 238 )
7. Jan Mikael”Högis” Höglund, Nissan PS 13, Suomi – 3 p. ( 212 )
8. Kimmo Säike, Nissan Skyline, Suomi – 2 p. ( 115 )
9. Kimmo Viherkoski, Nissan S 13, Suomi – 1 p. ( 140 )

tiistaina 1. heinäkuuta 2008

Nordic Drifting Series Round 3

Nordic sarjan kolmas osakilpailu käytiin Gatebilin yhteydessä 27-29.6 Mantorpissa Ruotsissa. Tapahtumassa oli mukana nopeita katuautoja Ruotsista sekä Norjasta. Mukaan mahtui myös iso kasa Nordic sarjaan osallistuvia Driftereitä ja jälleen kaavioon pääsystä oli taistelemassa yli 20 kuljettajaa.

Harjoituksiin lähdettiin tutkailemaan arvostelualuetta ja parituntia ennen lajittelua Nikeltä napsahti poikki molemmat vetoakselit. Pienen pohdinan ja pikaisen vetoakselijumpan ansiosta saimme auton mukaan lajitteluun. Iso kiitos Porvoolaisille duudson-mekaanikoille.




Niinno... Eihän se Ossiltakaan aivan putkeen mennyt, ohjausvarsi sekä alatukivarsi antautuivat ja kuljettajasta tuli matkustaja. Onneksemme auto pysähtyi nojaten rengasvalliin ja pahemmilta vaurioilta säästyttiin. Uutta alatukivartta kiinni, kiitos Marko Hyvöselle sekä Svenssonin mekaanikoille pajavasaran käytöstä. Näin molemmat autot kerkesivät lajitteluun.
Tosin Nikeltä hävisi taas vaihdelaatikosta kolmosvaihde viimeisessä lajitteluvedossa, ja näin kisaa lähdettiin vajaavaihteisella autolla.









Pientä laittoa se vaatii vaan...



Itse kilpailu sujui olosuhteisiin nähden ihan mukavasti. Nikke sijoittui kuudenneksi ja Ossi pokkasi kolmospalkinnon.



Voittajakolmikko:

1.Fredrik Aasbö
2.Marko Hyvönen
3.Ossi Mäkeläinen



Lajittelu

1. Fredrik Aasbö, Toyota Supra, 288 p. Norway
2. Marko Hyvönen, Nissan S 13 / Bmw, 282 p. Finland
3. Johan Halvarsson, Nissan S 14, 248 p. Sweden
4. Yngve Lindgren. BMW M3, 246 p. Norway
5. Martin Amundröd, BMW E 30, 245 p. Norway
6. Kimmo Viherkoski, Nissan Cefiro, 241 p. Finland
7. Leif Hauselmann, BMW E 30, 235 p. Finland
8. Niklas Lundqvist, Nissan S 13, 233 p. Finland
9. Kim Söndergaard, Nissan S 13, 230 p. Norway
10. May Halen Dahl, Nissan S 13, 218 p. Norway
11. Ossi Mäkeläinen, Nissan S 13, 215 p. Finland
12. Johan Lundgren, Volvo 952, 213 p. Sweden
13. Cato Finsås, Nissan S 14, 196 p. Norway
14. Johan Larsson, Nissan S 13, 191 p. Sweden
15. Micke Svensson, Nissan S 13, 171 p. Sweden
16. Jore Tikkanen, Toyota Soarer, 170 p. Finland
17. Roger Hansen, Nissan S 13, 138 p. Norway
18. Thomas Gustavsson, Nissan S 15, 20 p. Sweden

Finaali

1. Fredrik Aasbö, Toyota Supra, Norway - 10 p.
2. Marko Hyvönen, Nissan S 13 / Bmw, .Finland - 8 p.
3. Ossi Mäkeläinen, Nissan S 13,.Finland - 7 p.
4. Johan Lundgren, Volvo 952,. Sweden - 6 p.
5. Johan Halvarsson, Nissan S 14,. Sweden - 5 p.
6. Niklas Lundqvist, Nissan S 13,. Finland - 4 p.
7. Leif Hauselmann, BMW E 30,.Finland - 3 p.
8. Cato Finsås, Nissan S 14,Norway - 2 p.
9. Martin Amundröd, BMW E 30, Norway - 1 p.
May Halen Dahl, Nissan S 13,. Norway - 1 p.
Johan Larsson, Nissan S 13,.Sweden - 1 p.
Yngve Lindgren. BMW M3,.Norway - 1 p.
Micke Svensson, Nissan S 13, Sweden - 1 p.
Kim Söndergaard, Nissan S 13, Norway - 1 p.
Jore Tikkanen, Toyota Soarer, Finland - 1 p.
Kimmo Viherkoski, Nissan Cefiro, Finland - 1 p.

Kokonaistilanne:

1. Fredrik Aasbö, Toyota Supra, Norway - 28 p.
2. Marko Hyvönen, Nissan S 13 / Bmw, .Finland - 25 p.
3. Ossi Mäkeläinen, Nissan S 13,.Finland - 20 p.
4. Niklas Lundqvist, Nissan S 13,. Finland - 11 p.
5. Leif Hauselmann, BMW E 30,.Finland - 9 p.
6. May Helen Dahl, Nissan S 13,. Norway - 8 p.
7. Kimmo Viherkoski, Nissan Cefiro, Finland - 7 p.
8. Thomas Gustavsson, Nissan S 15,.Sweden - 6 p.
Johan Halvarsson, Nissan S 14,. Sweden - 6 p.
Johan Lundgren, Volvo 952,. Sweden - 6 p
11. Henrik Carlsson, Nissan Cefiro, Sweden - 4 p.
12. Trond Henriksen, Nissan S13, Norway - 3 p.
Micke Svensson, Nissan S 13, Sweden - 3 p.
14. Johan Larsson, Nissan S 13,.Sweden - 2 p
Yngve Lindgren. BMW M3,.Norway - 2 p.
Kenneth Moen, Nissan S15, Norway - 2 p
Tom Ole Swendsen, Toyota Soarer - 2p.



Seuraava osakilpailu ajetaan 4-5.7 Jurvan Botniaringillä.