maanantaina 29. kesäkuuta 2009
maanantaina 15. kesäkuuta 2009
X-treme Pro Drifting Trophy, Helsinki X-Treme Festival
X-treme Pro Drifting Trophy:n kauden toinen osakilpailu käytiin Helsingissä aivan Olympiastadionin vieressä, kaupungin keskustassa.

Tämä loi aivan erilaisen lähtökohdan driftingkilpailulle tuoden lajin sinne missä ihmiset ovat, Kaupunkiin. Säätiedotus ei näyttänyt kovinkaan lupaavalta kisaviikonloppua ajatellen, mutta onneksi kilpailut saatiin ajettua kuivassa säässä. Hyvän ilman johdosta yleisöä saapui molempina päivinä kiitettävän paljon paikalle.

Perjantaina ajettiin lajitteluajot.
Nikke lajitteli tekniikkamurheista huolimatta (viikonlopun saldona 4 erinäistä vetoakselin osaa katkaistuna :)) itsensä ykköseksi ja Ossi viidenneksi.

Myös Valtonen Motorsport RX7 nähtiin ensi kertaa tositoimissa, hieman kylläkin vielä säädellen ja säästellen. Auto kävi torstaina dynossa säädössä ja heti seuraavana päivänä betoniporsaiden väliin ajamaan kilpaa, tästä se lähtee. Kaavioon päästiin sijalle 14.

Tulta?

Nikke yritti pitkin päivää hieman kokeilla, että kuinka lähelle seinää sitä pääsisi. Päästiinhän sitä ja oma puskurinjälki merkattiin betoniporsaaseen. Tapahtuman päälipussakin toimivan Pomppiksen suusta kuultiinkin huudahdus "On se **ttu hullu!"

Lauantaina päästiin ajamaan finaaleita. Nikke ja Ossi tulivat vastakkain semifinaaleissa ja se ratkesi siihen kun Nikeltä jälleen antautui vetoakselin tumppi ja homma oli käsitelty. Eikä siinä vielä kaikki, samassa vedossa Ossilta katkesi keinuvipu ja finaali meinasi jäädä ajamatta kokonaan.

Kuitenkin Leffen ja Hyvösen taistellessa finaalipaikasta Teamin pätevät mekaanikot ehtivät vaihtaa Niken autoon vetoakselin ja näin yksi auto saatiin vielä radalle.

Nikke ja Hyvönen kohtasivat pronssifinaalissa. Niken ajo meni sekaisin kuitenkin tekniikkamurheiden takia ja Hyvönen pokkasi pronssitilan.
Ossilla oli siis paikka finaalissa, mutta ei autoa millä ajaa. Noh saatiin pronssikamppailu pois alta ja näin sitten Nikke lainasi omaa autoansa Ossille finaaliin. Nissani mikä nissani ei näköjään sillä niin väliä ja Ossi pokkasi tiukan kamppailun ja uusinnan jälkeen itselleen sopivasti 30v juhlapäivän kunniaksi voiton!

Leffe Vs. Ossi Finaalissa

X-Treme Drifting Festival Helsinki TOP 4
1. Ossi Mäkeläinen
2. Leffe Hausselman
3. Marko Hyvönen
4. Nikke Lundqvist
Lisää kuvia löytyy täältä.
Sarjatilanne kahden osakilpailun jälkeen
1. Nikke Lundqvist 84p
2. Ossi Mäkeläinen 80p
3. Leffe Hausselman 46p
4. Jaakko Raitanen 38p

Tunnisteet: kisat
torstaina 4. kesäkuuta 2009
Videoita
Jurvan finaali vedot Niklas VS. Raitanen

Kyydityksiä:

Leif Niken kyydissä

Mazda varikolla ja säätöä

Leif antaa kyytiä ;)

Kyydityksiä:

Leif Niken kyydissä

Mazda varikolla ja säätöä

Leif antaa kyytiä ;)

Tunnisteet: alastaro, kisat, Mazda, Niken_auto, Team Falken, videot
maanantaina 1. kesäkuuta 2009
X-treme Pro Drifting Trophy, Jurva

X-treme Pro Drifting Trophy kauden avaus laskevan auringon alla Jurvan Botniargingillä sujui hyvin. Kausi päästiin starttaamaan hyvällä menestyksellä, lajittelussa tiimille tuli kaksoisvoitto. Nikke oli lajittelun ykkönen, Ossi kakkonen. Kilpailussa Nikke ajoi upeasti voittoon, Ossin ollessa hienosti kolmas.

Kauden ensimmäisen osakilpailun TOP8
1 Niklas Lundqvist Nissan 200sx HELSINKI
2 Jaakko Raitanen Pontiac Trans-Am HÄMEENLINNA
3 Ossi Mäkeläinen Nissan HYVINKÄÄ
4 Jussi Nordberg Nissan Skyline RAUMA
5 Kimmo Viherkoski Nisssan Laurel C35 TURKU
6 Ismo Teinilä Toyota Caresta TURKU
7 Janar Kriisa MB C32 AMG LIETO
8 Simon Vikman Nissan 200sx s14 PIETARSAARI

Klikkaa tästä itsesi galleriaan, jossa lisää kuvia.
Uuden sponsorin RockStar Enegy Drink:n tuotteita kului reissussa runsaasti, sillä Jurvasta lähdettiin ajamaan puolenyön jälkeen kohti Alastaroa, jossa odotti GTi-Magazinen asiakastilaisuus. Alastaron radalla nähtiin myös liikkuva tuoltasyöksevä auto RockStarin logolla, tästä lisää myöhemmin.